Oulun kaupunki on päättänyt perus Oulun Päivät tältä kesältä ja meidän on surullisena tehtävä sama päätös myös Sounds of Oulun osalta. Emme voi tietää purkautuvatko kokoontumisrajoitukset 13.6. mennessä ja oikeastaan niiden pitäisi purkaantua viimeistään Vappuna, jotta big bandeille jäisi aikaa harjoitella ennen konserttia. 

Tämänhetkiset kokoontumisrajoitukset, jotka estävät yli 10 hengen kokoontumiset ovat pysäyttäneet big bandin harjoitustoiminnan täysin. Näin pitkä ja edelleen jatkuva tauko on todella suuri haaste big bandeille. Koronan vaikutuksia paikkaillaan bändeissä vielä pitkään sen jälkeen kun harjoitukset on saatu jälleen pyörimään.

Sounds of Oulu suuntaa nyt katseensa kesään 2021. Ensi vuonna Oulun Päiviä ei järjestetä, koska Oulu isännöi Valtakunnallisia kotiseutupäiviä elokuussa 2021. Kotiseutupäivien ohjelman kokoaminen on jo käynnissä ja tavoitteenamme on, että Sounds of Oulu nivoutuu osaksi kotiseutupäiviä.

Jos innostusta bändeillä riittää, voimme mahdollisesti toteuttaa jotain pienimuotoisempaa joskus loppukesästä tai syksyllä. Kertokaa Facebook sivuillamme https://www.facebook.com/soundsofoulu/ mielipiteenne asiasta.

Kuunnelkaa paljon musiikkia, tukekaa artisteja ja harjoitelkaa kotona - kyllä me tästä vielä noustaan!

Tykkää meistä Facebookissa